Projektit

Erilaiset projektit ovat elämässäni eteenpäinvievä voima; mitä pitkäkestoisempi sen parempi. Aina on vähintään yksi projekti meneillään ja muutama suunnitelmissa.
(klikkaa kuvia suuremmiksi)


 

10.7.2018
Suuri Maalaustapahtuma
Toimin palkattuna graafikkona, sosiaalisen median sekä nettisivuston päivittäjänä ja tiedottajana valtakunnallisessa Suuressa Maalaustapahtumassa. Vuonna 2018 erilaisia tapahtumia järjestettiin 132 ja osallistujia oli lähemmäs 10 000. Vuosittainen tapahtuma pidetään aina 10.7. Suuressa Maalaustapahtumassa voi jokainen maalata, piirtää tai tehdä yhteistaideteoksen! Tekniikka on vapaa. Tapahtumaan voi ottaa osaa yksin, yhdessä, ryhmässä, seurassa tai osallistumalla isompaan tapahtumaan. Päivä on Helene Schjerfbeckin syntymäpäivä ja nimetty Kuvataiteen päiväksi. Tapahtumaa on vietetty vuodesta 2011 lähtien. Tapahtumaa organisoi valtakunnallisesti Suomen Akvarellitaiteen yhdistys.
www.maalaustapahtuma.fi

tapahtumakartta 2018 Leikkipuisto Kurranummi Päätapahtuma Lapinlahden Lähde, kuvaaja Kristiina Kostia Päätapahtuma Lapinlahden Lähde, kuvaaja Marjatta Kantola Hattula Lastenkoti Noisniemi, kuvaaja Peter Rautanen Joutsan tapahtuma, kuvaaja Design Pylsy Hattula Lastenkoti Noisniemi, kuvaaja Peter Rautanen Kaustisen tapahtuma, kuvaaja Veera Ailunka


 

2017 ja 2018
JumboRun (toiminut tapahtuman järjestäjänä, Suomen Sivuvaunuyhdistys)
Jumbo Run on perhekokoontuminen, joka järjestetään yhteistyössä sivuvaunumotoristien ja paikallisten kehitysvammais-yhdistysten kanssa. Kokoontuminen pidetään sovittuna viikonloppuna jonkun vammaiskodin läheisyydessä, koti tarjoaa vapaan majoituksen ja ruuan, jonka vastalahjaksi sivuvaunumotoristit ajeluttavat kehitysvammaisia lähiympäristössä, tutustutaan paikallisiin nähtävyyksiin jne. Ajomatkan pituus vaihtelee 50:stä 100 kilometriin. 2017 Hämeenlinna, 2018 Kuopio


 

2017
Sata vuotta elämää ja kuvaa -projekti (koordinoijat Satu Kiuru ja Piela Auvinen)
Projektissa tehtiin taidetta sekä haastateltiin yli 100-vuotiaita ihmisiä. Haastatteluista Päivölän kuvataidelinjan oppilaat koostivat lyhytelokuvat. Projekti oli osana Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa. Tuloksista oli näyttely 2017 vuoden lopulla Valkeakosken Visavuoren museolla.
Video1: Elvi – Tampereen plikka
Video2: Huutolaistytöstä suojelunaiseksi – Martan tarina


 

2016-2017
Manj anaw – Know the Human – Tunne ihminen
Ismaila Sanén elämänkerrallinen näyttely
Suunnittelin ja ripustin muusikko Ismaila Sanésta kertovan kolmiosaisen 60-vutisjuhlanäyttelyn yhdessä työryhmän (outi ja Ismaila Sané kanssa). Näyttelypaikat: 23.9. – 9.10. Taitokeskus, Lempäälä, 31.10.-12.11.2016 Kirjasto 10, Helsinki ja 12.6.-9.7.2017 Pääkirjasto Metso musiikki, Tampere

Näyttely, Pääkirjasto Metso, Tampere Näyttely, Pääkirjasto Metso, Tampere Näyttely, Kirjato 10, Helsinki


 

2016
Piirrä minut -näe minut -projekti
(Päivölän opiston kuvataidelinjan johtajan Satu Kiurun suunnittelema ja koordinoima)
Projektissa teimme taidetta sekä haastattelimme ryhmissä erilaisia ihmisiä laitoksissa. Oma ryhmäni haastatteli 105-vuotiasta Toini Eerolaa Toijalassa. Projektista on koostettu lyhytelokuvat. Tuloksista oli näyttely 2016 vuoden lopulla Valkeakosken Myllysaaren museolla.
Video: 105 vuotta elämänhalua

 


 

2011 – 2012
Maaksi jälleen, savipohjaisen uurnamassan kehittelyprojekti
(tutkimusparina opiskelutoveri Minna Luntta)
AVAA RAPORTTI PDF-MUODOSSA

Projektin logo - Logo of the Project Koepala - Test Piece Koepala - Test Piece Koepala - Test Piece Kestävyyden testaus - Testing the Strenght koeuurnan öljykäsittely koeuurnia


 

2011 – 2012
Rifolasi, Hämeen ammattikorkeakoulun hanke, jossa tutkin sekä osana opintojani että hanketyöntekijänä lasijauheen vaikutusta tiilimassaan. Tiilimassatutkimus oli yksi osa Rifolasi-hankkeen tutkimusaiheista. Hanke keskittyi Riihimäen ja Forssan alueen lasialan toimijoiden kartoittamiseen, verkostoitumiseen, alan kehittämiseen sekä yhteistyöhön. Yhteistyökumppanina tutkimuksessa oli Wienerberger Oy Ab.
HANKKEEN SIVUILLE

Koetiili - Test Brick Koetiili - Test Brick 3D-kuva suulakkeesta - 3D Model of Nozzle Tiilet vedessä - Bricks in the Water Lähikuva tiilestä - Close-up of Brick


 

2010
Nasus ad infinitum – Nenä ikuisesti, Hämeen ammattikorkeakoulussa, muotoilun koulutusohjelmassa suunnittelin plastisen sommittelun kurssille kaupunki-installaation, joka koostui puihin kiinnitettävistä keraamisista nenistä. Neniä oli yhteenä 17 kpl ja ne oli levitetty Hämeenlinnan kaupungin alueelle. Kartalle nenistä muodostui sana ”NOSE”. Projektissa avustamassa oli opiskelutoverini Annukka Summanen.

Nenänteko - Making of Nose Nenä - Nose Nenä - Nose Nenä - Nose Nenä - Nose Nenä - Nose Mies ihmettelee neniä - Man Wondering Noses Kartta - a Map


 

2005 – 2007
Rautakauden keramiikkaa Suomessa, Suomen rautakauden keramiikasta kertovan näyttelyn ja dokumentin teko
(oma projekti)

näyttely Suomusjärvellä - Exhibition in Suomusjärvi, Finland näyttely Eurassa - Exhibition in Eura, Finland näyttely Eurassa - Exhibition in Eura, Finland näyttely Untamalassa - Exhibition in Untamala, Finland näyttely Hämeenlinnassa - Exhibition in Hämeenlinna, Finland Panorama näyttelystä - Panorama of Exhibition

Facebook
Instagram